Elämäkerrat

Kuva Michiko Ogawa, johtaja

Michiko Ogawa
Director of Technics Project
Panasonic Corporation

Michiko Ogawa vastaa äänilaitteiden kasvustrategiasta Panasonicin Appliances Companyn kotiviihdeyksikössä.

Ogawan ura alkoi Matsushita Electric Industrial Companyssa – josta tuli myöhemmin Panasonic Corporation - vuonna 1986, kun hän oli valmistunut japanilaisen Keion yliopiston tieteen ja teknologian laitokselta.

Uransa alkuvuosina Ogawa kuului Acoustic Research Laboratory -tiimiin, joka suunnitteli, tutki ja kehitti teknologioita äänilaitteiden tuotteistusta varten. Hänellä oli keskeinen osa maailman ensimmäisen erittäin ohuen suurkalvokaiuttimen kehityksessä vuonna 1988. Kyseistä Technics AFP1000 -kaiutinta käytettiin Wienin valtionoopperassa. Hän oli kehittämässä myös SST-1-torvikaiutinta, joka on New Yorkin modernin taiteen pysyvässä kokoelmassa.

Urasaavutustensa lisäksi Ogawa on tunnettu myös klassisen jazzin saralla Japanissa. Hän aloitti pianonsoiton opiskelun kolmivuotiaana ja oppi soittamaan jazzia kuuntelemalla levyjä, joita hänen isällään oli tapana soittaa. Yliopistossa hän perusti jazz-yhtyeen ja vuonna 1993 hän jatkoi harrastustaan esiintymällä jazz-pianistina. Hän on esiintynyt arvostetuissa tapahtumissa, viimeksi Kansain filharmonisessa orkesterissa Osakassa. Ogawa on julkaissut yhteensä 14 CD-levyä.

Ogawa on nykyään Technics-hankkeen johtaja Panasonicin kotiviihdeyksikössä, jossa hän voi hyödyntää niin musiikkia kohtaan tuntemaansa rakkautta kuin tietojaan akustiikasta ja teknologiasta.

Michiko Ogawan kuva